keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Zahara 13.5.2009




Zahara sijaitsee Kauppakadun yläpäässä, Kirkkopuistosta vielä vähän matkaa eteen päin. Ulkopäin Zahara ei anna odottaa paljoa, nuhjuiset ikkunateippaukset ja likaiset ikkunat. Sisällä koemme kuitenkin positiivisen yllätyksen, paikka on siisti ja miellyttävä.

Lattia on tummaa puuta, katossa varsin mukavan näköiset tummaa puuta olevat parrut, valkoiset seinät, seinille on maalattu boordia. Viinipulloja kerätty kasoittain seinillä oleville hyllyille. Kreikka ja meriaiheisia tauluja seinillä. Tuolit ovat -80 luvun perintöä, tälle vuosituhannelle. Ysärimusiikki soi taustalla, levyjä on kaiketi vain yksi kun ehdimme kuunnella samat biisit kahdesti.

Ravintolasali on suhteellisen iso, meidän lisäksi on asiakkaita yhdessä pöydässä. Henkilökuntaa salin puolella on kolme. Palvelu on nopeaa, J ja T eivät ehtineet ottaa takkia pois päältä kun saimme ruokalistat ja juomatilausta kysyttiin.

Miksi paikan nimi on Zahara? Sisustuksessa on käytetty erilaisia teemoja, on Kreikkaa, tummasta katosta tulee mieleen Saksa - emme päässeet ihan Zahara fiiliksiin, muihin kyllä.

Salissa on töissä / harjoittelemassa AO:n opiskelijoita, he ovat pukeutuneet mustiin paitoihin. Henkilökunta yrittää olla pirteitä, ovat nuorekkaita ja hieman ilmeettömiä. Yritystä kuitenkin löytyy!!

Listalta löysimme seuraavat vaihtoehdot:
A: Aurajuustobroileri 9,90 € (keskimmäinen kuva)
T: Hedelmäinen broilerisalaatti 9,80 € (ylin kuva)
J: Vuohenjuustobroileri 12,80 € (alin kuva)

Ruoat tulivat nopeasti. Annokset näyttivät todella hyviltä ja runsailta. Näyttävät annokset eivät kuitenkaan maistuneet niin hyvältä, kuin mitä näkö olisi luvannut. Broilerit olivat kuivia ja mauttomia. Ranskalaisten mauste peitti J:n ja A:n annoksissa muut maut. Annokset olivat reilun kokoiset ja nälät siirtyivät tuonnemmaksi. Ok settiä!

Grande totale:
- Rasvan haju pistää nenään heti sisälle tultaessa ---
- Edullinen hintataso, isot annokset
- Siisit listat, paljon valikoimaa
- Ravintola on siisti, ei töhnää missään
- Ruoat lupasivat näöllisesti ennemmän kuin maistuivat
- Pauhaava ysärimusa, Bon Jovin kohalla volyymia nostettiin
- Välillä saliin tuli jostain tupakan hajua

Arviointi:
Henkilökunta **
Hinta-laatu ***
Sisustus ***
Palvelun nopeus *****
Ruoan maku ja ulkonäkö ***

Zahara ***

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

tuota teidän yllärialkuruokaa kutsutaan amuseksi.